Tyytyväinen henkilöstö tekee työsuhdeasiantuntijan työstä palkitsevaa
Anne työskentelee Tampereen Vedellä työsuhdeasiantuntijana. Uraa Veden Tekijänä on takana jo yli 12 vuotta.
Työsuhdeasiantuntija Annen pöydälle kuuluvat kaikki Tampereen Veden henkilöstöhallinnon käytännön asiat.
− Hoidan työsuhteen koko elinkaareen liittyvät asiat ja perehdytykset. Lisäksi olen yhteyshenkilö ulkopuolisen palveluntarjoajan palkka- ja muihin HR-palveluihin sekä toimin muun muassa pääkäyttäjänä työajanseuranta- sekä matka- ja kulunhallintajärjestelmissä.
Annen mukaan samanlaisia työpäiviä ei työsuhdeasiantuntijan tehtävässä ole, sillä asioita tulee päivän aikana hyvin paljon lennosta joko toimitusjohtajalta, esihenkilöiltä tai muulta henkilöstöltä.
− Joinakin päivinä saattaa esimerkiksi olla tosi paljon palkkajuttuja ja toisina päivinä taas ei yhtään ja sitten puolestaan saatetaan kysellä rokotuksista, rekryistä tai työsopimuksista ja -todistuksista.
Toimistosihteeristä työsuhdeasiantuntijaksi
Anne on viihtynyt Tampereen Vedellä jo yli 12 vuotta. Urapolku Tampereen Vedellä alkoi helmikuussa 2012, kun hän tuli taloon toimistosihteeriksi hoitamaan sisäistä ja ulkoista työlaskutusta. Heinäkuussa 2017 hän siirtyi toimistosihteerin tehtävistä johdon assistentiksi ja vuonna 2020 HR-assistentin tehtäviin. Toukokuussa 2024 Annen työnimike muuttui HR-assistentista työsuhdeasiantuntijaksi.
Annen mukaan työ Tampereen Vedellä on näiden vuosien aikana muuttunut monella tapaa. Uusia järjestelmiä on tullut lisää ja henkilöstön vaihtuvuus on kasvanut.
− Kun aloitin toimistosihteerinä, henkilöstön vaihtuvuus oli todella pientä. Vasta kun minusta tuli johdon assistentti ja samaan aikaan isompia ikäryhmiä alkoi eläköitymään, organisaatio alkoi muuttua ja tuli lisää yksiköitä ja porukkaa. Silloin tuntui välillä myös, ettei muutoksen perässä meinannut pysyä.
Ennen Tampereen Vedelle tuloa Anne työskenteli henkilöstöasiantuntijana Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikössä. Sitä ennen työkokemusta oli karttunut muun muassa projektiassistentin, opintosihteerin sekä osastonsihteerin tehtävistä.
− Tein 15 vuotta töitä putkeen ennen kuin sain ensimmäisen palkallisen kesäloman Tampereen Vedellä, Anne kertoo.
Haaveissa oma ravintola
Keski-Suomesta Keuruulta kotoisin oleva Anne on koulutukseltaan markkinoinnin tradenomi. Tradenomin opinnot olivat Annelle kuitenkin vasta toissijainen vaihtoehto, koska unelmana oli ura ravintola-alalla.
− Alun perin halusin opiskelemaan Jyväskylään hotelli-, ravintola- ja suurtalousalalle, koska haaveilin omasta ravintolasta.
Tieto opiskelupaikan varmistumisesta Pirkanmaan ammattikorkeakouluun tuli kuitenkin ensimmäisenä. Vasta kun Anne oli postittanut ilmoituksen tradenomin opiskelupaikan vastaanottamisesta, hän sai tiedon valinnasta myös Jyväskylään.
− Ilmeisesti minun ei ollut tarkoitus mennä Jyväskylään, vaan tänne, Anne naurahtaa.
Parasta työssä on rento työyhteisö
Työsuhdeasiantuntijan tehtävässä Anne nauttii erityisesti siitä, kun jonkun työtehtävän saa hoidettua loppuun asti ja henkilöstö on tyytyväinen.
Annen mielestä parasta Tampereen Vedellä työskentelyssä ovat mukavat työkaverit, joiden seurassa voi olla täysin oma itsensä.
− Tämä työyhteisö on tällainen sekalainen seurakunta ja vähän kuin perheyhteisö. Täällä ei tarvitse edes yrittää olla mitään, mitä ei oikeasti ole, vaan täällä kaikki voivat olla ihan omia itsejään, Anne kehuu.
Työn vastapainona vapaa-ajallaan Anne nauttii ulkoilusta koiran kanssa. Kiireisenä pitävät myös perheen lapset harrastuksineen sekä oma jalkapalloharrastus.