Yhteiskunnallisesti tärkeää työtä
Puhdistamon hoitaja Atso huolehtii, että Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon prosessi toimii kuten sen pitää. Hän valvoo muun muassa sitä, kuinka paljon jätevettä virtaa laitokselle ja että laitokselta poistuva vesi täyttää sille asetetut laatuvaatimukset.
Atso on työskennellyt meillä puhdistamon hoitajana toukokuusta 2023 lähtien. Hänen työtään on valvoa jätevedenpuhdistusprosessia Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolla.
Atson mukaan prosessin valvonnassa täytyy olla tarkkana, mutta puhdistamon hoitajan työtahti on pääsääntöisesti aika rauhallinen, jos prosessi ja kaikki laitteet toimivat hyvin.
− Mutta jos tapahtuu jotain odottamatonta, siinä voi tulla sellainen hetkellinen kiire.
Puhdistamon hoitajan työstä Atsolle merkityksellistä tekee sen yhteiskunnallinen merkitys.
− Mielestäni on hienoa ja jollain tavalla kunniakin, että saa työskennellä tällaisessa yhteiskunnallisesti tärkeässä paikassa.
Ympäristöihminen
Kaakkois-Suomesta kotoisin oleva Atso on koulutukseltaan ympäristötekniikan insinööri.
Atso kertoo olevansa ympäristöihminen, ja hänelle ympäristöasiat ja luonto ovat lähellä sydäntä. Sitä kautta hänestä tuntui luontaiselta myös opiskella ympäristöalaa.
Atso opiskeli tutkinnon kymmenisen vuotta sitten Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja muutti valmistuttuaan Tampereelle. Pohjalla hänellä oli koulutus ammattikoulun metalli- ja konetekniikan puolelta. Aiemmin ennen meille tuloa hän oli työskennellyt teollisuudessa ja kuljetusalalla.
Vanhan ajan havinaa
Atsolle omasta työstä mielekästä tekee sen yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi työympäristö.
− Tämä työympäristö on mukava, ja minulla on oma mielenkiinto vanhoihin laitoksiin niiden tunnelman ja miljöön takia. Täällä on sellaista vanhan ajan havinaa ja näkee vähän, miten laitokset ovat aikanaan toimineet sekä myös sitä aikakausien siirtymää, hän kertoo.
Atso kehuu myös työilmapiiriä ja -porukkaa.
− Tuntuu, että täällä on hyväksytty heti osaksi yhteisöä ja aina saa apua, kun käy kysymässä. Täällä ei myöskään tarvitse jäädä yksin ongelmien kanssa, vaan aina voi yhdessä työporukalla puida ja käsitellä asioita.
Työn vastapainona vapaa-ajallaan Atso viettää aikaa perheensä kanssa, johon kuuluvat vaimo, 3- ja 1-vuotiaat lapset sekä koira. Lisäksi hän nauttii pyöräilystä ja luonnossa liikkumisesta.
− Telttailu ja retkeily ovat itselleni sellaisia henkireikiä.