Uutinen

Sivu latautuu uudelleen valinnan jälkeen.

Pispalan valtatiellä uusitaan runkovesijohtoa

4.3.2021 Uusiminen tehdään sujuttamalla vanhan vesijohdon sisään uusi johto. Siten koko vesijohtoa ei tarvitse kaivaa esiin, vain runkovesijohdon liitos- ja kulmakohdat sekä tonttivesijohtojen liitoskohdat. Saneeraustyö on alkanut ja sen arvioidaan valmistuvan marraskuun 2021 loppuun mennessä. Uusittava osuus on merkitty kartalle keltaisella. Työn tilaajana on Tampereen Vesi ja sen toteuttaa Sujutek Oy.
Uutinen

Vellamonkatu suljetaan autoliikenteen läpiajolta Pinninkadun risteyksessä

17.2.2021 Tammelassa uusitaan Pinninkatua Kullervonkadun ja Itsenäisyydenkadun välisellä osuudella. Työt ovat edenneet Pinninkadun ja Vellamonkadun risteysalueelle. Tällä viikolla (viikolla 7) risteys suljetaan ajoneuvoliikenteen läpiajolta myös Vellamonkadulla. Pyöräilijät ja jalankulkijat pääsevät edelleen kulkemaan risteyksestä. Liikennejärjestelyt risteyksessä kestävät arviolta huhtikuulle.
Uutinen

Huoltotöitä Mustalammen pohjavesilaitoksella 17.2.

16.2.2021 Mustalammen pohjavedenottamolla tehdään huoltotöitä keskiviikkona 17.2 aamupäivällä alkaen klo 10. Töiden jälkeen vedessä saattaa olla tilapäisesti samentumaa veden virtaussuunnan muutoksista johtuen Villilän, Raholan ja Kalkun alueilla. Haitta poistuu vettä hetken aikaa juoksuttamalla. Huoltotöistä ei aiheudu katkoksia vedenjakeluun.
Uutinen

Kämmenniemen Mikkolanlammen rannalta kaadetaan puita

21.1.2021 Tampereen Kämmenniemen Mikkolanlammen läheisyydestä kaadetaan puita kevään 2021 aikana. Puut kaadetaan viitasammakoita varten kaivettavien lampareiden tieltä. Toimet liittyvät Mikkolanlammen kunnostamishankkeeseen. Puita kaadetaan kartassa esitetyltä alueelta.
Uutinen

Tampereen Veden kesätyöpaikkojen haku on alkanut

18.1.2021 Kesätyöpaikkojen hakuaika on 18.1.–14.2.2021. Meillä on haettavana useita kesätyö- ja harjoittelupaikkoja sekä talous- että jätevedenkäsittelyn tehtäviin, laboratorioon, verkoston rakentamis- ja kunnossapitotehtäviin, laitos- ja konekunnossapitoon sekä toimisto- ja asiakaspalvelutehtäviin.
Uutinen

Suojaa vesimittari ja -putket jäätymiseltä

12.1.2021 Jäätyminen voi aiheuttaa vesimittarin ja putkien halkeamisen ja sitä kautta veden pääsyn talon rakenteisiin. Jäätymisestä aiheutuvat kustannukset kuuluvat kiinteistön omistajalle, joten turhia riskejä kannattaa välttää. Vahingoilta voit välttyä eristämällä vesimittarin ja vesiputket hyvin ja varmistamalla, että vesimittaritila on tarpeeksi lämmin. Tarkista myös, ettei pakkanen pääse sisään teknisen tilaan esim. ilmanvaihtoventtiilien kautta. Myös rakenteilla olevaan taloon, joka on jo liitetty vesijohtoverkostoon, kannattaa järjestää väliaikainen lämmitys vahinkojen estämiseksi.
Uutinen

Päävesijohdon asennustyöt Kaukajärvellä etenevät

7.1.2021 Päävesijohdon rakentaminen jatkuu Kaukajärven Lystihuoneenpuistosta suuntaporaamalla maan alitse Juvanrinteelle saakka. Työ tehdään pääosin arkisin 7.00 – 18.00 välisenä aikana. Mahdollista häiriötä aiheuttavaa melua voi muodostua mm. teräksisen suojaputken junttauksesta. Töiden arvioidaan jatkuvan viikon 2 alkupuolelle. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.
Uutinen